Monday, June 27, 2011

Ajokortti Kaliforniassa - helppo rasti

Source: www.dmv.ca.gov
Kaliforniassa saa ajaa toisen osavaltion tai toisen maan ajokortilla vuoden ilman sen kummempia ongelmia. Toisaalta, jos osavaltioon asettuu asumaan, kortti pitää hankkia välittömästi.

Itse halusin kortin paristakin syystä. CA-ajokortti on ihan hauska muisto tämän kevään komennuksesta. Toisaalta, jos tänne palaa pidemmäksi aikaa, on jälleen yksi byrokraattien kanssa taistelu vähemmän edessä. 

Sunday, June 12, 2011

Twin Peaks revisited

Kirjoitin muutama viikko sitten epävirallisesta pyöräkilpailusta, jonka osallistujat menivät monenlaisella kalustolla kotimme ohi ylös twin peaksin huipulle ja takaisin alas. Vähän aikaa asiaa punnittuani (ja tehokkaiden mäkitreenien jälkeen) päätin kokeilla pätkää itsekin.

Alun perin ajattelin, ettei fiksin välityksillä jaksa hirveästi ylämäkiä jynssätä. Blogiin kommentoinut "Tomi" sai heitettyä riittävän haasteen yllytyshullulle, joten minun oli pakko aloittaa treenaaminen.

Thursday, June 2, 2011

Olen rakastunut

Kaksi kuukautta vielä reissua jäljellä ja olen nyt jo haikein mielin kun joutuu palaamaan kotiin. Olen viimeisen kolmen kuukauden aikana täysin rakastunut tähän kaupunkiin.

San Franciscon taloja voisin katsella loputtomiin. On viimeisen päälle laitettuja ja ränsistyneitä, uusia ja vanhoja, loputtomasti yksityiskohtia ja värejä. Seinämaalaukset, muraalit ja graffitit on upeita. Kevään ja kesän tullen pihat, kadut ja puistot on täynnä kasveja, kukkia ja huumaavia tuoksuja. Ympäri kaupunkia on mäkiä ja portaita, joita kipuamalla avautuu toinen toistaan upeammat näköalat kaupunkiin ja merelle. Kaduilla ihmiset hymyilee ja tervehtii. Vanhat raitiovaunut on ihastuttavia. Valokin on täällä upeaa ja saa kaikki värit hehkumaan. Lisäksi ainakin 80% kaupungissa olevista moottoripyöristä on Ducateja.

Myös asuntomme on kaunis, valoisa ja ihana ja vuokraisäntämme hurmaavia. Toistaiseksi ei edes kaiken lapsen kanssa valvomisen ja väsymyksenkään keskellä ole ollut niin huonoa päivää etteikö kävely lähikaduilla olisi saanut mieltä kohoamaan. Joka päivä tunnen itseni onnekkaaksi kun saan asua täällä maailman kauneimmassa kaupugissa.

Thursday, May 26, 2011

Älytön matkakortti

Julkisen liikenteen maksujärjestelmät eivät ole näköjään missään helppoja toteuttaa. San Franciscon lahden alueella ollaan lopulta siirrytty yhteen älykorttiin, mutta Clipper-kortissa on omat älyttömyytensä, jotka voivat tulla yllätyksenä matkustajalle. Järjestelmän porsaanreiät mahdollistavat myös mukavat henkilökohtaiset alennukset.

Thursday, May 19, 2011

If it's not fixed, it is broken


Polkupyörä on erittäin suosittu kulkuväline San Franciscossa. Pyörille on tehty reittejä ja niille on varattu kaistoja joka puolelle kaupunkia. Vaikka kaupunki onkin täynnä erittäin jyrkkiä mäkiä, löytyy nohevalle fillaristille tasaisempia reittejä. Tämän kaupungin tapauksessa tasainen tarkoittaa erittäin mukavasti reisiä hapottavia pitkiä loivahkoja mäkiä.

Pyöräkulttuuri on myös vahvaa, ja etenkin Missionin kaupunginosasta löytyy monenlaisia pyöräkauppoja, lähinnä Valencialta 18. streetin kulmasta etelään.

Wednesday, May 18, 2011

Yllättävä vapaapäivä

Meillä oli viime viikolla vieras Suomesta. Toge päätti viedä vieraan päiväretkelle Santa Cruziin torstaina. Itse olin varannut kyseiselle päivälle hieronta-ajan, joten pikku-T lähti retkelle mukaan ja minä sain yllättävän vapaapäivän.

Saturday, May 7, 2011

Tuomiopäivä tulee?

Näitä ilmoituksia on kaupungilla paljon. Joidenkin laskelmien mukaan parin viikon päästä on Kummelistakin tuttu Keinäsen nimipäivä eli Tuomiopäivä.

Erityiskiitos keltaisessa ympyrässä olevalle vakuutukselle: The Bible Guarantees It.