Ensimmäiset päivät vietimme Palo Altossa, joka vaikuttaa varsin mukavalta paikalta. Siitä varmasti myöhemmissä postauksissa lisää. Mulla alkaa opinnot helmikuun alussa, jolloin kaupunkia ja kampusta tulee ihmeteltyä taatusti enemmänkin.
Suuntasimme orientaatioviikon päätteeksi rannikolle Santa Cruziin, mikä osoittautui nappivalinnaksi. Kelit ovat olleet poikkeuksellisen lämpimät, reilut parikymmentä celsiusta plussalla ja auringonpaiste lämmittävät kivasti. Matka taitettiin kiertotietä Highway 1:stä eli Pacific Coast Highwayta pitkin. Viime reissulla PCH oli suljettuna pensaspalojen vuoksi. Nyt tuli pätkä nähtyä, eivätkä kehut nyt ihan tyhjästä ole tulleet.
Santa Cruzissa surffikausi ei ilmeisesti ole päättynytkään. Meri oli mustanaan lautailijoita auringonlaskuun asti. Jos Palo Altossa tuntui, että jengi on vähän kiireistä bisnesporukkaa, niin Cruzissa ei moista ole havaittavissa. Paikalliset tuntuvat olevan hyvinkin kiireettömiä, hyvää fiilistä hakevia ja ulkoilma-aktiiviteettejä harrastavia. Surffaus, skeittaus ja fillarit. Ainakin kahta noista kolmesta pitää harrastaa tämän reissun aikana.
Pikku-T on toistaiseksi ollut kauhean kiinnostunut melkein kaikesta näkemästään. Toisaalta on tullut todistettua vääräksi käsitys, ettei vauvoilla olisi jetlagia. Ainakin meidän jässikkä kärsi muutaman päivän aikamoisesta rytminvaihdoksesta. Yöllä oli hirvee mellastus eikä päikkäreiltä meinannut herätä millään. Nyt sekin alkaa helpottaa.
Huomenissa palaamme Palo Altoon ja tiistaina alkaa meitsin aherrus. Varsinaiseen vuokrakämppäämme pääsemme helmikuun alkupäivinä, toivottavasti motellikuolema ei korjaa ennen sitä.
No comments:
Post a Comment