Ajokortti Kaliforniassa - helppo rasti

Source: www.dmv.ca.gov

Kaliforniassa saa ajaa toisen osavaltion tai toisen maan ajokortilla vuoden ilman sen kummempia ongelmia. Toisaalta, jos osavaltioon asettuu asumaan, kortti pitää hankkia välittömästi.

Itse halusin kortin paristakin syystä. CA-ajokortti on ihan hauska muisto tämän kevään komennuksesta. Toisaalta, jos tänne palaa pidemmäksi aikaa, on jälleen yksi byrokraattien kanssa taistelu vähemmän edessä. 

Twin Peaks revisited

Kirjoitin muutama viikko sitten epävirallisesta pyöräkilpailusta, jonka osallistujat menivät monenlaisella kalustolla kotimme ohi ylös twin peaksin huipulle ja takaisin alas. Vähän aikaa asiaa punnittuani (ja tehokkaiden mäkitreenien jälkeen) päätin kokeilla pätkää itsekin.

Alun perin ajattelin, ettei fiksin välityksillä jaksa hirveästi ylämäkiä jynssätä. Blogiin kommentoinut "Tomi" sai heitettyä riittävän haasteen yllytyshullulle, joten minun oli pakko aloittaa treenaaminen.

Olen rakastunut

Kaksi kuukautta vielä reissua jäljellä ja olen nyt jo haikein mielin kun joutuu palaamaan kotiin. Olen viimeisen kolmen kuukauden aikana täysin rakastunut tähän kaupunkiin.

San Franciscon taloja voisin katsella loputtomiin. On viimeisen päälle laitettuja ja ränsistyneitä, uusia ja vanhoja, loputtomasti yksityiskohtia ja värejä. Seinämaalaukset, muraalit ja graffitit on upeita. Kevään ja kesän tullen pihat, kadut ja puistot on täynnä kasveja, kukkia ja huumaavia tuoksuja. Ympäri kaupunkia on mäkiä ja portaita, joita kipuamalla avautuu toinen toistaan upeammat näköalat kaupunkiin ja merelle. Kaduilla ihmiset hymyilee ja tervehtii. Vanhat raitiovaunut on ihastuttavia. Valokin on täällä upeaa ja saa kaikki värit hehkumaan. Lisäksi ainakin 80% kaupungissa olevista moottoripyöristä on Ducateja.

Myös asuntomme on kaunis, valoisa ja ihana ja vuokraisäntämme hurmaavia. Toistaiseksi ei edes kaiken lapsen kanssa valvomisen ja väsymyksenkään keskellä ole ollut niin huonoa päivää etteikö kävely lähikaduilla olisi saanut mieltä kohoamaan. Joka päivä tunnen itseni onnekkaaksi kun saan asua täällä maailman kauneimmassa kaupugissa.

Älytön matkakortti

Julkisen liikenteen maksujärjestelmät eivät ole näköjään missään helppoja toteuttaa. San Franciscon lahden alueella ollaan lopulta siirrytty yhteen älykorttiin, mutta Clipper-kortissa on omat älyttömyytensä, jotka voivat tulla yllätyksenä matkustajalle. Järjestelmän porsaanreiät mahdollistavat myös mukavat henkilökohtaiset alennukset.

If it's not fixed, it is broken

Polkupyörä on erittäin suosittu kulkuväline San Franciscossa. Pyörille on tehty reittejä ja niille on varattu kaistoja joka puolelle kaupunkia. Vaikka kaupunki onkin täynnä erittäin jyrkkiä mäkiä, löytyy nohevalle fillaristille tasaisempia reittejä. Tämän kaupungin tapauksessa tasainen tarkoittaa erittäin mukavasti reisiä hapottavia pitkiä loivahkoja mäkiä.

Pyöräkulttuuri on myös vahvaa, ja etenkin Missionin kaupunginosasta löytyy monenlaisia pyöräkauppoja, lähinnä Valencialta 18. streetin kulmasta etelään.

Yllättävä vapaapäivä

Meillä oli viime viikolla vieras Suomesta. Toge päätti viedä vieraan päiväretkelle Santa Cruziin torstaina. Itse olin varannut kyseiselle päivälle hieronta-ajan, joten pikku-T lähti retkelle mukaan ja minä sain yllättävän vapaapäivän.

Tuomiopäivä tulee?

Näitä ilmoituksia on kaupungilla paljon. Joidenkin laskelmien mukaan parin viikon päästä on Kummelistakin tuttu Keinäsen nimipäivä eli Tuomiopäivä.

Erityiskiitos keltaisessa ympyrässä olevalle vakuutukselle: The Bible Guarantees It.

Downhilliä kaupungissa

Hanaa vaan! Kyllä ne autot väistää.

Vappupäivänä kotimme edessä huomiota herätti aluksi suuri joukko mäkeä ylös polkevia reippaita nuoria miehiä. Valtaosa työvälineistä oli fiksejä ja kevyitä maantiepyöriä. Ja asusteina kaikilla kunnon fillaritrikoot.

Hipstereistä ei ollut kyse, sillä mäki taloltamme ylöspäin ei taitu pelkän ironian voimalla. Jyrkkyyttä on melkoisesti ja ylämäkeä jatkuu pitkälle kaupungin ylle Twin Peaksin huipulle.  Kotvasen kuluttua ensimmäisiä pyöräilijöitä alkoi tulla myös alaspäin. Pyöräilijöillä oli jopa numerot, joten jonkinlaisesta tapahtumasta oli kyse.

Puoliväliahdistus

Kalifornian matkamme on nyt puolivälissä. Olen huomannut että itselleni yleensä loman tai matkan puolivälissä iskee pieni ahdistus siitä että kohta loma on ohi. Ahdistus ei näköjään riipu loman tai matkan kestosta, sillä sama ahdistus iski myös tällä kertaa. Voi ei, enää kolme kuukauttaa reissua jäljellä! Niin paljon on vielä nähtävää.

Kotiäidin ehostusta

Olen viimeisen vuoden lähinnä keskittynyt pikku-T:n hyvinvointiin ja vaatteisiin ja viime aikoina on tuntunut siltä että olisi ehkä korkea aika vähän ehostaa äitiäkin ettei pääse totaalisesti rempalleen. Päiväunikävelyllä olen lähistöllä huomannut kivan kauneushoitolan ja katsastettuani arvostelut Yelpistä rohkaistuin varamaan ajan elämäni ensimmäiseen manikyyriin. Puolen tunnin käsittelyn jälkeen kynnet olivat siistit ja vaaleapunaiset eikä kynsinauhat enää repsottanut. Manikyyri maksoi 10 dollaria ja etukäteen mietityttänyt tippaaminekin sujui helposti maksamisen yhteydessä. Jälkikäteen ajateltuna oliko kolme dollaria tippiä kuitenkin liian vähän puolen tunnin työstä. Noilla hinnoilla ei työntekijän tuntipalkkakaan voi olla järin suuri.

Kohta Jassu on yhtä kaunis kun tämä talo

Operaatio uudet silmälasit on myöskin ollut ajatustyön alla viimeisen vuoden. Noin tasan vuosi sitten olin jättänyt nykyiset lasini lattialle ja Toge onnistui yöllä astumaan niiden päälle. Optikko epäilevästi väänsi lasejani takaisin muotoon ja suositteli uusien lasien hankintaa. En muka vauvakiireiltä ehtinyt hankkia uusia laseja Suomesta ja ajattelin että ostan ne sitten täältä. Nettishoppailusta innostuneena päätin kokeilla lasien tilausta netissä. Kehysten vertailu oli yllättävän hankalaa ja "lataa oma kuvasi ja sovita kehyksiä virtuaalisesti" -palvelut ei toimineet ihan aukottomasti. Lasien lopullinen hinta nousi 38 dollarista 77 dollariin (halvimmat linssit ei tietysti käyneet omille vahvuuksilleni ja päälle tuli käsittelykulut yms). Lopputulos oli kuitenkin melko onnistunut ja lasit toimitettiin parissa päivässä. 

Piilolinssien tilaus ei onnistunut yhtä mutkattomasti. Nettikaupan pitää lain mukaan vahvistaa asiakkaan resepti eli reseptistä pitää faxata kopio tai antaa lääkärin tiedot nettikaupalle. Yllättäen paperireseptiä ei tullut otettua mukaan ja jostain syystä nettikaupasta ei suostuttu ottamaan yhteyttä Suomeen Instrumentariumiin… Ihme homma.

East Coast osa 2: Empire state of mind

Itärannikkokiertueemme vei meidät Washington DC:stä New Yorkiin. Pääkaupungista jäi mieleen lähinnä monumentit, museot ja hyvin rauhallinen yöelämä. 

New York oli toista maata. Ainakaan Midtown ei tunnu nukkuvan koskaan. Hotellihuoneemme oli neljännessä kerroksessa, ikkunat kadulle päin ja paloasema sijaitsi muutaman talon päässä. Piipaa-autotkaan eivät nukkuneet; hälytysajoja oli useamman kerran yössä. 

Hotelli oli nimeltään Affinia Manhattan. Ikkunasta näkyi Madison Square Garden ja Penn Stationille käveli hetkessä. Parasta hotellissa oli pieni keittiöntapainen. Pikku-T:n kanssa matkustaessa mikroa ja tiskausmahdollisuutta arvostaa. 

Washington DC - NYC -välin kuljimme bussilla, tarkemmin sanottuna Megabussilla . Liput matkalle maksavat halvimmillaan dollarin, ja meidänkin suhteellisen lähellä lähtöpäivää ostetut liput olivat kympin. Ei paha hinta 4,5 tunnin bussimatkasta. Bussissa oli lisäksi ilmainen wlan-yhteys. 

Tosin hidastahan matkanteko on. Amtrakin junalla olisi päässyt noin kahteen ja puoleen tuntiin. Parin tunnin nipistys matka-ajasta olisi pompsauttanut hinnan 17-kertaiseksi.

New Yorkissa, tai siis Manhattanissa on hassua se, ettei se tunnu juurikaan muuttuvan. Kävimme Jassun kanssa kaupungissa viimeksi vuonna 2005 eikä kaupunki hirveän erilaiselta vaikuttanut. Edes Freedom Tower ei ollut hirveästi edistynyt viime näkemältä. Kaupunki on valmis, ja on ollut sitä jo kauan.

Juttelin asiasta vuokraisäntämme kanssa myös San Franciscoon palattuamme. He ovat entisiä newyorkilaisia, jotka ovat asuneet vuosia muualla. He olivat ehdottomasti samaa mieltä. Vaikka Manhattanilta olisi poissa vuosia, palatessa kaikki on ennallaan.

Tämänkertaisessa New York -reissussa ei onneksi tarvinnut juosta perusnähtävyyksien perässä. Ne oli hoidettu jo edellisellä käyntikerralla.

 Siispä aikaa riitti kuljeksia kiireettömästi mukavammissa kaupunginosissa. Ehkä hotellin sijainti Midtownissa oli pieni miinus. Vaikka Midtownista pääseekin nopeasti kaikkialle, ei alueella varsinaisesti ole mitään kiinnostavaa.

Vuokraisäntämme kehoitti tekemään New York -päiville tavoitteita, "ettemme vain päädy harhailemaan edestakaisin". Tätä yritimme noudattaa ja päädyimme harhailemaan edestakaisin vain osan ajasta. Eli ihan hyvä neuvo.

Pehmeää lunta Lake Tahoella

Kalifornian Sierra Nevadassa ja Lake Tahoella on ollut aivan huikea lumitalvi. Hiihtokeskukset pitävät hissit pyörimässä tänä keväänä ainakin kuukautta normaalia pidempään.

Päätimme hyödyntää tilanteen ja lähdimme maaliskuun lopussa Lake Tahoelle laskettelemaan. Viikonloppua edeltävät säätiedotteet lupasivat hyvää: lunta oli tullut 3-4 jalkaa ja luvassa oli vielä ainakin 60 tuumaa (jostain syystä lumiennusteessakin piti brassailla kahdella epästandardilla mittayksiköllä)

Vuokrasimme vain suomalaisille tarjolla olevan mökin South Lake Tahoelta ja lähdimme matkaan kurssikavereiden kanssa. TIesääennusteet lupailivat aikamoista myräkkää ja vielä perjantaina ennen lähtöä kävin hakemassa lumiketjut autoon. 

Lunta tulikin, mutta paikallisen Destian eli Caltransin auroja ja de-ice autoja kiersi summitteja sellaista tahtia, ettei ketjuille olisi välttämättä ollut tarvetta. Mutta ne olivat pakolliset, jos ei ajanut nelivedolla ja snow tireseilla.

Mutta asiaan. Lauantaina kävimme mäessä Kirkwoodissa ja sunnuntaina Squaw Valleyssa vanhoilla olympiarinteillä. Lonely Planetin uhkaama Sierra cement loisti poissaolollaan: lunta oli paljon ja se oli pehmeää. Mihinkään Utahilaiseen shamppanapuuteriin oli vielä matkaa, mutta putku on paskimmillaankin aika hyvää.

Lauantaina laskuhaluja meinasi viedä Kirkwoodin aika venäläinen suksivuokraamo, joka puuterirokkereita pyytäessä antoi harrastajatason rinnesukset, "kun ei muutakaan ollut". Takaaladattavat monot sentään lähti ilkeän mulkaisun jälkeen takaisin hyllyyn. 

Mutta kummasti hyvä lumi on hyvää lunta, vaikka laskisi huonommillakin varusteilla. Hymy tuli naamalle väkisin. Jassukin sai mäkiä alle, kun allekirjoittanut vahti Pikku-T:tä.

Tyytyväinen hiihtäjä

Sunnuntaina Squaw Valleyssä sain alle läskit putskurokkerit. Tulin melkein uskoon. Etenkin ihan huipulla puurajan yläpuolella heikossa näkyyydessä tuulen pakkaama "jännälumi" meni kuin leikkiä vaan. Ja parempi lumi oli vielä hauskempaa.

Kirkwood ja myös Squaw Valley sisältävät erittäin paljon inbounds-putskualueita. Sunnuntain myräkässä valitsin luonnollisesti hissin, jossa luki "Warning! No easy way down. Experts only!" Huipulla lumisateessa ja tuulessa ei nähnyt juuri mitään, mutta valitsin porukan, jota lähdin seuraamaan. Pitkähkön traversen jälkeen löytyi tuulensuojaa, puuraja ja paljon koskematonta lunta. 

Ei muuta kuin sukset alaspäin ja toisen käännöksen jälkeen kirpputori pystyyn. Kamoja keräillessäni opin ainakin, että sikäläiset kusuivat tilannetta pihamyyjäisiksi. Alkukankeuden jälkeen homma alkoi sujumaan ja hiihtopäivä oli lähellä täydellistä.

Vaikka molemmissa keskuksissa hissejä oli paljon suljettuna kovan tuulen vuoksi, laskemista löytyi ihan kivasti yhdeksi hiihtopäiväksi. Ja olisi sitä ollut useammankin päivän tarpeisiin. Hieno reissu.

East coast osa 1: Obamaa etsimässä

Lähdimme viikoksi haistelemaan uusia tuulia itärannikolle Washingtoniin ja New Yorkiin. Togella on reissussa virallistakin ohjelmaa, mutta minä ja pikku-T ollaan ihan vaan turisteina matkassa. 

Obaman koti.

Washington yllätti säiden puolesta. Ensimmäinen päivä oli hurja helle (84 fahrenheitia) ja onnistuin kunnon turistin tavoin polttamaan käteni auringossa. Seuraavana yönä iski suuri myrsky ja toinen päivä vietettiin noin 50:ssä fahrenheitissa ja tuulessa ja sateessa. Perusnähtävyydet tuli onneksi nähtyä jo maanantain helteissä. Vain Lincolnia kävimme tervehtimässä myrskypäivänä. 

Suurin osa perusnähtävyyksistä sijaitsee National Mallin alueella. Rakennukset ja muistomerkit on mahtipontisia. Toge oli sitä mieltä että niistä tulee mieleen jokin muu hallintomuoto kuin demokratia. Valkoista taloakin kävimme väijymässä edestä ja takaa, mutta emme nähneet Obamaa. Olisi kiva parannus jos Obama kävisi kerran viikossa vilkuttamassa kansalaisille ja turisteilla valkoisen talon parvekkeelta niin ei kuluisi turhaa aikaa aidan takana väijymiseen.

Rakkautta ja kirsikankukkia.

Matkamme sattui juuri kirsikan kukintoaikaan ja Cherry Blossom festival oli meneillään. Kukinto oli saavuttanut huippunsa hieman ennen meidän vierailua, mutta puut olivat yhä upeita. 

Cherry Blossom festival ja lukemattomat amerikkalaisturistit liemevät syitä siihen, miksi halpaa hotellia oli Washingtonista mahdoton löytää. 

Viimeisenä kolmantena päivänä kävimme pikku-T:n kanssa vielä pikaisella kieroksella Georgetownissa. Georgetownissa oli idyllisiä pikkutaloja ja M-kadulla paljon kauppoja. Alue oli selkeästi paljon turistiystävällisempi kun Washingtonin keskusta.

Seuraavana etappina New York!

Nettishoppailua Amerikan malliin

Palo Alton asunnon vuokraan ei kuulunut postilaatikkoa ja vuokraemäntä suositteli vuokraamaan postilaatikon paikallisesta UPS Storesta. Vuokrasimme postilaatikon suoraan San Franciscosta nykyisen asuntomme läheltä, sillä minimivuokra-aika postilaatikolle oli 3kk. Medium-kokoisen postilaatikon vuokra puoleksi vuodeksi oli noin 200 dollaria. UPS Storesta postilaatikolle saa oikean katuosoitteen eikä se ole siis varsinaisesti postilokero (P.O. Box). Tämä helpottaa nettiostosten tekoa, sillä jollain nettikaupoilla saattaa olla rajoituksia postilokeroihin (ja yleensä sekä Alaskaan että Havaijille) toimituksissa.

Postilaatikkoa pitää tietysti ahkerasti käyttää, kun se on kalliilla rahalla vuokrattu. Aloitin nettishoppailun varovaisesti ja ensimmäiset ostokset olivat välttämättömiä lastentarvikkeita. Tilasin kestovaippoja RG Natural Babies -nimisestä nettikaupasta ja tälläisen FlexiBath-ammeen Amazonista. Jotkut nettikaupat vaativat että laskutusosoite on USA:ssa. Tällöin ei voi suomalaista luottokorttia käyttää. Onneksi on Amazon. Amazon välittää monen pienemmän kaupan tuotteita. Maksaminen onnistuu suomalaisella luottokortilla ja toimitusosoitteen voi antaa erikseen. Netistä tilaamisessa on sekin etu että mikäli siinä osavaltiossa mihin tuotteet tilataan ei ole myyjällä kivijalkakauppaa, niin ostoksista ei tarvitse maksaa veroja. Verottomasti on jo tilattu Polarn O. Pyretin nettikaupan alesta pikku-T:lle paketillinen vaatteita ja Amazonista Togelle kamera.

Punttis Hommia

Koko reissuun lähtemisen ja Palo Altossa asutun kuukauden jälkiseurauksena allekirjoittaneella ehti tulla kahden kuukauden tauko kuntosalillsa käymiseen. Punnertamalla, juoksemalla ja polkupyörällä ajamalla pysyy jollain tavalla kunnossa, mutta kunnon punttistreeni auttaa konttorirottaa kummasti pitämään ajatukset kasasssa ja mielen virkeänä.

San Franciscoon muutettuamme katsastimme lähiseudun kuntosalitarjonnan. Vain miehille tarkoitettu sali ei sopinut meille, koska molemmat halusivat treenaamaan. Lisäksi sateenkaarilippujen alla poikien omalla kuntosalilla voi olla aika macho meno. 

Harkitsimme Gold's Gym -ketjun paikallista salia. Tai Jassu harkitsi, mutta mainoksen nähtyämme päätimme jatkaa etsintää.

"Way too gay for you."

Päädyimme 24 Hour Fitnessiin, jota voi hyvin verrata Suomlalaiseen Motivukseen. Ei mitään kovin hienoa, mutta treenit saa tehtyä ja kolmen kympin kuukausimaksulla pääsisi tarvittaessa Zumbaamaan sydämensä kyllyydestä. Kampanjatarjouksena salille pääsi jäseneksi ilman liittymismaksua. Lisäksi ketjulla on toimipiste aivan duunipaikkani vieressä, joten valinta oli lopulta helppo.

Ainoa erittäin epäilyttävä homma on nykyinen kulunvalvontajärjestelmä. Normaalin magneettikortin tms. sijaan salille kirjaudutaan sisään sormenjäljellä. En tiedä, menisikö moinen Suomessa läpi.

Kerroin vuokraisännällemme, että ostin salikortin. Ja, että ostin sen 24hr Fitnessistä. Hänen reaktionsa oli, "Good. Gold's would have been way too gay for you." En epäile pätkääkään.

San Franciscossa

Jo viikko on asuttu San Franciscossa. Kaupunkielämä on ollut niin hektistä, että ei ole blogia ennättänyt päivittää. Toge on kiireisenä kirjoitellut oikeita uutisia ja minä olen epätoivoisesti yrittänyt sopeuttaa Palo Altossa kehittämääni lähiöäidin päivärutiinia tänne kaupunkiympäristöön.

Sininen talo on meidän

Uusi kotimme sijaitsee Dubocen kolmiossa (Duboce Triangle). Vuokraisäntämme ovat vanha pariskunta, jotka ovat alunperin kotoisin New Yorkista, mutta asuneet San Franciscossa 80-luvulta asti. Talo on kolmikerroksinen ja meidän pieni 2h+k+parveke on talon ylimmässä kerroksessa.

Palo Altossa asuessa pikku-T tottui nukkumaan kahdet kahden tunnin päiväunensa ulkona. Nykyisessä asunnossa rattaita ei saa parkkeerattua takapihalle eikä niitä pysty raahamaan parvekkeelle. Pari kertaa on päiväunia otettu hirveän taistelun kanssa sisällä, mutta useimmiten on alistuttava ja työnnettävä pikkumiestä rattaissa ulkona. Onneksi sain vuokraisänniltä lainaksi San Franciscon pyöräilykartan, jonka avulla voi suunnitella reiteistä mahdollisimman vähämäkisiä.

Päiväunikävelyillä on tutustuttu tietysti lähiympäristön ruokakauppoihin. Täälläkin pienen matkan päässä Market Streetillä on Safeway, joka tosin on noin kolme kertaa isompi kuin Palo Altossa. Safewayta paremmin luomu- ja lähiruokatarpeet täyttävä Rainbow Groceries sijaitsee noin puolen tunnin kävelymatkan päässä Missionin kaupunginosassa. Rainbow Groceriesista saa oikeastaan kaikkea muuta paitsi liha- ja kalatuotteita. Se on myös ainoa kauppa, johon olen täällä ollessani eksynyt missä asiakas joutuu itse pakkaamaan ostoksensa kassiin. Lähimmät Whole Foods Marketit löytyvät Noe Valleysta ja Haightista. Lisäksi alueella on tietysti lukuisia pieniä ruokakauppoja. Vuokraisäntämme on luvannut kertoa missä löytyy alueen parhaat kaupat, joten kiinnostavista ruokakaupoista ehkä lisää myöhemmin.

Hieno punainen moottoripyörä Missionissa

Hummingbird!

Viime viikon vapaapäivät meni sairastaessa. Ensin oli Toge flunssassa, sitten pikku-T ja lopulta minä. Parantumista ei nopeuttanut ennätyskylmä loppuviikko ja vetoisa talo. Tällä viikolla jätämme kotimme täällä Palo Alton lähiössä ja muutamme San Franciscoon. Jippii! Ainoa mitä tulee ikävä on takapihan vesielementissä kylpevät hummingbirdit eli kolibrit. Juomaan ja kylpemään lennähtävä pikkulintu ilahduttaa aina. Olen sitä mieltä että päivä ei voi olla huono, jos näkee kolibrin kylpemässä. Onneksi pikkutyyppejä on näkynyt pihalla päivittäin.

Pikku-T ja hummingbird

Hummingbird

Omenani on sitruuna

 
Ostin marraskuussa uuden 11-tuumaisen Mac Book Airin. Ensikokemus oli huikea, ssd-levyn kanssa kone oli hiljainen, keyvyt ja yllättävän nopea. Sen jälkeen olen tainnut kopata kaikki kyseiseen malliin liitetyt ongelmat. Paikallisen Apple Storen Genius Bariin on tullut tutustuttua jo useampaan otteeseen.

Vain parin viikon jälkeen rakkauteen tuli ensimmäinen särö. Kone ei herännyt enää standby-tilasta. Ei, vaikka mitä teki. Noh, laite takuuhuoltoon Suomessa ja viikon odottelu. Vikaa Tector ei kertonut, mutta kertoi, että logiikkakortti on vaihdettu. Apple-kielellä se tarkoittaa käytännössä kokonaan uusia sisukaluja.

Sen jälkeen kone toimi moitteetta aina viime viikkoon asti. Sen jälkeen alkoivat kernelpaniikit. Kone ei suostunut käynnistymään. V-käyrä alkoi jo nousta aikamoiseksi.

Apple Store University Avenuella Palo Altossa. Stevekin käy täällä.

Varasin ajan Palo Alton Apple Storen Genius Bariin ja menin juttelemaan Ray-nimisen neron kanssa. Rayn kanssa oli hauska jutella ja samalla selvisi, että toinen 2 gigan muisteista on rikki. Muuten kiva, mutta Airissa muistit on juotettu logiikkakorttiin, joten lopputulos oli koko logiikan vaihto. Kolmannet sisuskalut meitsin Airiin. Ray oli sitä mieltä, että seuraavalla kerralla ongelmista pitää saada  kompensaatiota. Noh, menin hakemaan konetta korjauksen jälkeen ja kernelipaniikit jatkuivat.

Airi jäi priority-tasolla liikkeeseen ja hemmetin hyvä palvelu onnistui vain vaivoin saamaan potutuksen lauhtumaan. Noin 12 tunnin huollon jälkeen Mario soitti liikkeestä, ja sanoi että kone toimii käyttöjärjestelmän uudelleen asennuksen jälkeen ongelmitta. Toivotaan parasta.

Yhden sudeksi osoittautuneen yksilön perusteella en aio vielä dumata Airia. Onneksi sain puhuttua opiskelukaverin ostamaan samanlaisen San Franciscon Apple Storesta. Nyt on verrokkiyksilö olemassa.

Täytyy antaa Palo Alton Apple Storen toiminnalle kehuja. Hyvällä palvelulla saa hankalatkin tilanteet yleensä ratkeamaan tyydyttävästi. Maceista maksettavaa ylihintaa voi ainakin täällä perustella sillä, että joka puolelta löytyy liikkeitä, joissa on koulutettua henkilökuntaa auttamassa käyttäjiä ongelmissa. Dell Storeja ei hirveästi ole näkynyt ja Best Buyn henkilökunnan asiantuntemus vaihtelee aika tavalla.

Turistina Chinatownissa ja Union Squarella

Chinatown, San Francisco

Togella oli keskiviikkona tapaaminen San Franciscossa ja lähdimme pikku-T:n kanssa mukaan kaupungille turisteina Lonely planet taskussa. Autolla matkaan meni vain vajaa tunti (lauantaina saimme julkisilla kulumaan matkaan aikaa jopa 3 tuntia...). Auto jätettiin parkkiin Telegraph hillille ja siitä jatkoimme pikku-T:n kanssa Chinatowniin turistikierrokselle. San Franciscon Chinatown on muuten isoin Chinatown Aasian ulkopuolella ja myöskin Amerikan vanhin. Chinatownin maasto oli melko mäkistä ja kadut ahtaita ja rattaiden kanssa kulkeminen ei ollut kamalan sujuvaa. Rattaita ei muutenkaan tässä osassa kaupunkia paljon näkynyt (varsinkaan kolmipyöräisiä lähiöjuoksuvaunuja). Onneksi meillä on reissussa mukana myös Manduca-kantoreppu, joka voi osoittautua kätevämmäksi kapeilla kaduilla ja jyrkissä mäissä.

Chinatownista suuntasimme Union Squarelle, jossa sijaitsee keskustan isot tavaratalot ja paljon turisteja. Meidän päämääränä Union Squarella oli Macy's -tavaratalon wc-tilat. Kävimme myös katsastamassa Bordersin konkurssimyynnin matkaoppaiden toivossa, mutta kaikki hyvät oppaat oli jo viety. Hyllyyn jääneestä San Francisco with Kids -oppaasta etsin lähistöltä lapsiystävällisen lounaspaikan ja päädyimme italialaiseen Puccini & Pinetti -ravintolaan. Ravintola oli melko hintava (pasta-annokset yli 20 dollaria), mutta tarjosi "Working lunch" kolmen ruokalajin lounaan 18 dollarilla. Annokset oli amerikkalaisittain pieniä eli eurooppalaisittain sopivia. Ruoka ja palvelu oli ihan ok.

Montgomery street, San Francisco

Olen muutaman kerran käynyt pikku-T:n kanssa kahdestaan ravintolassa ja pikku-T yleensä aina on käyttäytynyt hyvin ja jaksanut kärsivällisesti istua ja syödä saman ajan kuin aikuisetkin (eli minä). Oma olo on kuitenkin aina vähän jännittynyt eikä omaan syömiseen pysty keskittymään täysin rennosti. Tällä kertaa pikku-T ei jaksanutkaan istua syöttötuolissa kuin alkupalojen ajan ja sen jälkeen piti päästä äidin syliin. Luulen että orastavalla flunssalla oli jotain tekemistä asian kanssa.

Matka takaisin autolle poltti kyllä tehokkaasti jälkiruoaksi nautitun tiramisukakun kalorit. Mäet on paikoitellen järkyttävän jyrkkiä (vaikka oheisessa kuvassa näyttääkin melko loivalta). Rattaiden työntäminen varsinkin alamäkeen on välillä melko pelottavaa. Onneksi rattaissa on karkuremmi vakiovarusteena.

Desperate housewife Palo Altossa

Pari viikkoa on kokeiltu kotiäidin elämää amerikkalaisessa rivitaloasunnossa. En tiedä johtuuko auton, rahan vai seuran puutteesta, mutta elämä ei ole ehkä ollut ihan yhtä hohdokasta kuin TV:ssä.

Ensimmäinen viikko meni ympäristöön tutustuessa ja auringonpaisteessa. Toinen viikko on mennyt vesisateessa ja lähinnä kotona möllöttäessä. Päiväkävelyt vesisateessa on rajoittunut lähiruokakaupoissa käynteihin. Noin 10 minuutin kävelyn päässä on Safeway, joka vastaa ehkä lähinnä suomalaista S-markettia. Suurin osa Safewayn tuotteista on halvempia Safeway-kortilla, jonka saa tarvittaessa kassalta. Kassalla maksun jälkeen kassahenkilö muista kertoa aina kuinka monta dollaria ostoksissa säästyi Safeway-korttia näyttämällä. Mikäli Safewayn perusamerikkalaiset valikoimat ei riitä niin noin 20 minuuttia kävelee Piazza's Fine Foods -nimiseen parempaan ja kalliimpaan ruokakauppaan, josta löytyy hyvä lihatiski ja paljon erilaisia leivonnaisia. Satunnaisesti olemme myös käyneet California avenuella Country Sun -nimisessä täysin luomuhörhökaupassa, josta löytyi pikku-T:lle suolattomia riisikakkuja ja suolatonta (todella hyvänmakuista) maapähkinävoita. Luomua tietysti molemmat.

Kotiäidin elämä täällä Kaliforniassa on tällä viikolla siis ollut aika samanlaista kun Helsingissäkin. Hyvänä puolena kotona möllöttämisessä on ollut se että pikku-T:n päivärytmi on vakiintunut ja olemme jopa saaneet ne kuuluisat viisi ateriaa hyvin mahdutettua päivään (ilta- ja aamupuuroineen). Miehelle on ollut joka päivä ruoka valmiina ja eilen jopa leivoin tuoretta leipää (Tällä Sikke Sumarin reseptillä). Ja kotoa raahatut kuorivaatteet ja goretex-kengät on tällä viikolla olleet ahkerassa käytössä. Onneksi kuitenkin lauantaina saadaan taas auto käyttöön ja Togella on ensi viikko vapaata. Sen jälkeen kutsuukin jo San Franciscon kadut ja toivottavasti aurinkokin alkaa taas paistaa.

Juna jyskyttää - ja hitaasti jyskyttääkin

Caltrain-asema San Franciscossa

Edes säällisellä tavalla toimiva julkinen liikenne on hieno juttu Kaliforniassa. Tosin Piilaakson kaupungit yhdistävä,  San Franciscon ja San Josen väliä liikennöivä Caltrain  ei varsinaisesti ole mikään huippunopea ja –moderni kokemus.

Olen päässyt kokemaan Caltrainin huumaa useita kertoja viikossa Palo Alton ja San Franciscon välillä. Kolisevat junat jyskyttävät rauhallista tahtia tasoristeysten läpi pilli huutaen. Todellista menneen ajan tunnelmaa.

Yksi ehdoton plussa on mahdollisuus kuljettaa polkupyörää  junassa ilman lisämaksua. Kaikissa junissa on fillarinkuljetusvaunu, johon mahtuu nelisenkymmentä kaksipyöräistä. Toinen positiivinen puoli on tietysti ruuhkien vättäminen. Piilaakson “länsiväylä” 101 on ruuhka-aikaan pahimmillaan erittäin tukkoinen.

Tällä hetkellä Caltrain-junia kulkee noin tunnin välein aamuvarhaisesta iltamyöhäiseen. Ruuhka-aikana on tarjolla myös Baby Bullet –junia, jotka pysähtyvät vain muutamalla asemalla. San Franciscon ja San Josen välin matkustaa parhaimmillaan alle tunnissa.

Pahasti velkaantunut Kalifornia uhkaa leikata Caltrainin rahoitusta tuntuvasti. Junaa operoiva Amtrak aikoo sen seurauksena vähentää päivittäisiä junavuoroja 84:stä 48:aan. Samalla lippujen hinnat nousisivat ja asemien määrä vähenisi. Aikamoinen voittajayhtälö.

Caltrain on tosin suunnitellut pikaraiteen rakentamista, jolloin matka-ajat lyhenisivät merkittävästi. Kaikki tähän asti koekeillut nopeammat yhteydet ovat olleet erittäin suosittuja, koska ne pystyvät kilpailemaan nopeudellaan oman auton kanssa.

Tämä tosin herättää vastustusta radanvarren nimbyissä, koska nopea juna “tuhoaisi idyllisen naapuruston”. Pihamaille pystytettyjen kylttien mukaan myös lapsia pitäisi ajatella.

Jobsin Steven naapurissa

Stanfordin opiskelija kiteytti Palo Alton ilmapiirin osuvasti: jos poliisilla on aikaa sakottaa väärin pysäköityjä polkupyöriä, ei hommia ole hirveästi.

Kauppakassi ZR1

Palo Alto on rikkaiden ihmisten lintukoto. Yksi pahimpia riskejä pimeällä kulkiessa on törmätä jalkakäytävälle parkkeerattuun Priukseen. Jobsin Stevekin asuu järkevän kokoisessa talossa normaalin kadun varrella. Ei aitoja, ei näkyviä turvamiehiä. Ehkä riittävän monta miljardööriä ja miljonääriä pienellä alueella jakaa riskiä riittävästi. Tammikuun Kuukausiliitteen Teemu Selänne -jutun jälkeen ajattelin, että kaikki vähänkin varakkaammat asuvat suljetuilla ja vartioiduilla asuinalueilla.


Itäpuolella kaikki on täälläkin toisin. Piilaakson halkovan 101-moottoritien toisella puolella sijaitseva East Palo Alto kärsii köyhyydestä ja jengiväkivallasta. Jengiläiset hengailevat Home Depotin parkkiksella parhaita keravalaisia perinteitä noudattaen.

Tarinan mukaan East Palo Alto on omalta osaltaan Stanfordin syytä. Yliopiston perustajan Leland Stanfordin vaimon Jane Stanford rakennutti kampusalueelle kirkon miehensä muistoksi. Hän määräsi myös, että alkoholin myynti on kiellettyä mailin säteellä kirkosta.

Kuivan kampuksen vastapainoksi trokarit ryhtyivät myymään opiskelijoille viinaa East Palo Alton rannoilla. Tämä oli alkusysäyksenä nykymuotoiselle East Palo Altolle.

Palo Alton kortteleiden halki kävellessä on hauska havaita naapuripaineen autovalinnoissa. Jotkut korttelit ovat täynnä Audeja, toisissa esiintyy erityisen paljon Volvoja.  Pääasiallisesti Palo Alton pientaloasukkaiden autovalinnat ovat osuneet Bemareihin, Lexuksiin tai Priuksiin. Kauppakassina toimii vaikkapa Teslan sähkö-roadsteri tai kaksipaikkainen Lotus.

Luomua vai hormonilihaa

Täällä ruokaa markkinoidaan pelolla. Kaikillehan on tietysti selvää, että kaikki amerikkalainen perusruoka on täynnä myrkyllisiä kemikaaleja, hormoneja, geenimanipulointia, rasvaa ja sokeria. Ruokapakkauksiin on siis tapana laittaa mainoslauseena lista kaikesta mitä ne ei sisällä. Tätähän on nähty myös Suomessa kun leikkeleitä yms. muita valmisruokia on ryhdytty mainostamaan "Ei sisällä natriumglutamaattia" -lauseella. (Itse en ole täysin varma miksi minun pitää välttää natriumglutamaattia, mutta tietysti ostan vain niitä leikkeleitä, joissa sitä ei ole...).

Kaikkea mahdollista saa myös luomuna, jos vaan on valmis maksamaan lisää. Väsynyt pienen lapsen äiti on tietysti otollista riistaa kalliille luomutuotteille. Hädissäni olen ostanut kaiken mahdollisen luomuna ettei vaan pikku-T altistu millekkään vaarallisille kemikaaleille. Tällä strategialla on helposti saanut yhden päivän ateriaan kulumaan ruokakaupassa 30-50 dollaria. Toge on sitä mieltä että ruokakauppastrategiani kaipaa vielä vähän hiomista. Tai ehkä sen lottovoiton...

Haksahdin amerikkalaiseen markkinointiin eräs päivä Whole Foodsissa etsiessäni väsyneenä pikku-T:lle jotain suolatonta ja maidotonta naposteltavaa. Vauvanruokahyllyssä oli "hampaantekokeksejä", jotka tarttui mukaan. Ei suolaa, ei maitotuotteita, 100% natural. Nämä on varmaan hyviä. Vasta kotona katsoin tarkemmin pakkauselostetta: vehnäjauhoja ja sokeria. Jep, jep. Tietysti pakkauksessa olevan sokerihumalaisen vauvan kuvan olisi pitänyt soittaa jotain hälytyskelloja...

Valentine's day

Valentine's Day on täällä. Kaikkialla kaupoissa on myynnissä hirveät määrät punaisia ja vaaleanpunaisia suklaatuotteita ja muuta krääsää sekä tietysti kukkia. Telkkarista tulee jatkuvasti ärsyttävän imeliä korumainoksia. Tässä eräs esimerkki.

Meillä ei ole mitään erityisiä romanttisia suunnitelmia. Päivän tavoittena on, että olisi ensimmäistä kertaa miehelle ruoka valmiina kun tulee kotiin. Saa nähdä miten onnistuu… Happy Valentine's Day!

Kännykkäostoksilla ja puhelinspämmiä

Kännykkäliittymän sain vihdoin ja viimein hankittua. Itselläni on iphone Suomesta mukana ja ajattelin että saisin suomalaiselle liittymälle jonkun yksinkertaisen halvan puhelimen ja voisin ottaa paikallisen liittymään iphoneen. Se ei kuitenkaan ollut niin yksinkertaista. Käytännössä kaikki puhelimet on operaattorilukittuja ja sopimukset yleensä pitkiä (1-2 vuotta). Prepaid-liittymien valikoima on sekava. Minuuttihinnoittelulla myös puheluiden ja tekstiviestien(!) vastaanottaminen maksaa. Erilaisten pakettien vertailu on hankalaa, mutta onneksi Best Buy -liikkeen myyjä oli kärsivällinen. Mukaan tarttui sitten T-Mobilen halpa Samsung (halvat Nokiat oli liikkeestä loppu) ja peruspaketti, jossa puhelut maksavat 10 senttiä minuutti ja tekstiviestejä saa rajattomasti 15 dollarilla kuussa. Pakettia voi muuttaa ja puheaikaa lisätä tarvittaessa netin kautta. Järkevintä olisi ollut suorittaa tutkivaa työtä jo Suomessa ja tuoda sieltä mukana joku täällä toimiva peruspuhelin. No tällä mennään nyt. Kuulemma jossain voisi saada maksua vastaan operaattorilukituksen purettua.

Tässä vaiheessa kotiäidin amerikkalaisen puhelimen osoiteluettelossa on vain yksi kontakti (Toge), jolle lähettelen sitten urakalla tekstiviestejä. Hauskaa on, että olen myös heti ensimmäisestä illasta asti saanut puhelinspämmiä. Yleensä klo 21-22 puhelin soi useamman kerran ja soittajana on joku tuntematon numero. En ole vielä kertaakaan vastannut (koska se maksaa 10 senttiä minuutti!), mutta puhelinvastaajaani on jätetty jo useampi identtinen viesti, jossa huonosti englantia puhuva huolestunut nainen kertoo olevansa "so much worried about you", rakastavansa minua ja toivoo että soittaisin pian takaisin. Kumma kyllä Togelle näitä puheluita ei ole tullut. Johtuukohan siitä että osti huomattavasti kalliimman puhelimen ja puhepaketin…

Toinen viikko takana

Kotitaloyhtiömme Palo Altossa

Viikonloppuna muutettiin oikeeseen "kotiin". Oli uskomattoman ihanaa päästä pois motellista. Viime viikolla alkoi myös arki siinä mielessä että Toge meni kouluun tekemään aikuisten juttuja ja tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä ja me jäätiin pikku-T:n kanssa kahden. Päivät meni aika paljolti haahuilessa autolla ostarilta toiselle. Periaatteessa olen jo vuosia sitten huomannut sen, että matkalla shoppaillessa kannattaa ostaa löytämänsä tavarat heti eikä ajatella, että mietin vielä ja tulen sitten myöhemmin takaisin. "Ehtiihän tässä vielä". Käytännössä osta heti -periaatteen toteuttaminen ei vielä aina onnistu ja mm. tästä syystä suhasimme monena päivänä samoissa kaupoissa samoja tavaroita katsellen. Ärsyttävää ajanhukkaa... Yritimme käydä hankkimassa paikallista sosiaaliturvatunnusta, mutta koska olemme pikku-T:n kanssa täällä Togen siivellä emme ole sellaiseen oikeutettuja.

Tutustuimme myös Stanfordin kampusalueeseen sekä itsenäisesti että opiskelijan vetämällä kampuskierroksella. Ohjattu kampuskierros oli todella tehokas. Hirveän pirteä ja reipas opiskelijaoppaamme käveli koko kierroksen sujuvasti takaperin ja kertoi samalla tarinoita Stanfordin historiasta sekä opiskelusta Stanfordissa. Koulussa kuulemma kannustetaan opiskelijoita "haahuilemaan" kaksi ensimmäistä vuotta eli kokeilemaan kursseja kaikista eri kouluista ja vasta tämän jälkeen pakotetaan valitsemaan oma pääaine.

Osa Stanfordin kampusta

Eilen palautimme vuokra-automme ja kokeilemme onnistuuko Amerikan esikaupunkialueella autoton elämä. Asunnon vuokraan kuuluu polkupyörä, jolla Toge pääsee koululle ja takaisin. Me pikku-T:n kanssa toistaiseksi kävellään. Tänään olisi tarkoitus avata grillauskausi ja testata vuokraemännän Weber ja tehdä muutama California Burger with Guacamole Mayonnaise

Viinakauppa vähän varakkaammille

Päästiin vihdoinkin pois motellista, ja lauantaiaamuna muutettiin meidän paloaltolaiseen rivarinpätkään. Helpotti kummasti, kun pääsi oikeaan asuntoon ja sai vähän tilaa ympärilleen.

Pihalla on pieni suihkulähde, vesielementti tjsp, jossa kolibrit käyvät kuulemma juomassa säännöllisesti. Näinä aamuina ei ole vielä näkynyt. Grilli pitää testata mahdollisimman pian. Kämppä on vuokrattu pariskunnalta, joka lähti kuukaudeksi häämatkalle Chileen. 

Kämpän vieressä kadunkulmassa on mielenkiintoinen kahvila, Philz Coffee www.philzcoffee.com. Paikallisten suosiossa oleva Philz myy kahvit kuppi kerrallaan. Paikassa on parikymmentä erilaista kahvipapua. Jokaisen kupillisen pavut jauhetaan erikseen ja suodatetaan tilauksesta. Ei siis espressoja vaan perinteisempiä suodatinkahveja.

Philzin vieressä on viina- ja viinikauppa. Dinner-viinin hakemisessa tuli pienehkö yllätys. Paikassa oli pari 15 dollarin viiniä, ja loput olivat selvästi kalliimpia. Keskihinta oli noin 60 dollaria. Kulmilla taitaa asua hivenen varakkaampaa jengiä. Ostin kolmen kympin zinfandelin, jota myyjä suositteli. Oli jumalattoman hyvää, Frank Family Vineyards. 

Huomenna lähdetään tsekkaamaan yhtä kämppää San Franciscoon. Toivottavasti natsaa.

The kid with the sunglasses

Aurinko on paistanut lähes joka päivä (viime sunnuntai oli sateinen poikkeus). Pikku-T:llekin on siis hommattu aurinkolasit. Lasit hommattiin Babies'r'us -liikkeestä ja odotukset valikoiman suhteen oli korkealla. Oli aika pettymys kun liikkeessä oli tarjolla vain muutamat hassut aurinkolasit. Syy suppeaan valikoimaan on selvinnyt tässä kahden viikon aikana. En ole koko aikana nähnyt kenelläkään muulla vauvalla laseja tai edes hattua. Ei siis ole ihme, että pikku-T a.k.a. "The kid with the sunglasses" on aurinkolaseissaan herättänyt hilpeyttä täällä Palo Alton kulmilla.

Paikalliset ihmiset muutenkin avoimesti ihastelevat ja kehuvat vauvaa. Maahan tullessamme tulliviranomainenkin vain leperteli pikku-T:lle eikä muistanut kysyä tiukkoja kysymyksiä meidän aikeistamme Yhdysvalloissa. Pikku-T on kyllä täysillä mukana ja hymyilee ja flirttailee kaikkien kanssa. Sopii luonteeltaan paremmin tänne aurinkoiseen Kaliforniaan kun lumiseen Helsinkiin :)

Lastentarvikkeita hankkimassa

Matkatavarakiintiöt lennolle olivat 20 kg per nenä ja pikku-T sai ottaa mukaan vain 10 kg tavaraa. Lähtöaamuna huomasimme, että huolettoman optimistisesti laukkuihin kasatut tavarat ylittivät reippaasti sallitun painon ja iso osa tavarasta jäi Mummon varastoon. Osan tarpeellisista hankinnoista (kuten rattaat, matkasängyn ja ammeen pikku-T:lle) olimme myös etukäteen päättäneet ostaa vasta paikanpäällä. Siispä suuntasimme heti perille päästyämme kaupoille lastentarvikkeita ostamaan.

Olin ennen matkaa käyttänyt ajan hyödyllisesti ja kuluttanut tuntikausia vertaillen erilaisia rattaita netissä. Pitkällisen jahkailun lopputuloksena olin päättänyt että pikku-T:n pitää saada Babyjoggerin City Elite -malliset kolmipyöräiset rattaat. Ainoa haaste oli enää löytää kauppa, josta rattaita saisi ostaa. Amerikkalaiset tuntuvat suosivan netistä ostamista. Rattaat löytyivät useasta nettikaupasta, mutta livenä löysimme rattaat ainoastaan San Josen suunnalta Buy Buy Baby -nimisestä liikkeestä. Mukaan tarttui myös Mommyhook, joka tosin on vielä testaamatta.

Pikku-T, aurinkolasit ja uudet rattaat

Ammeen ja matkasängyn hankinta osoittautui yllättävän hankalaksi. Nähtävästi amerikkalaisissa kodeissa on kaikissa isot ammeet ja ainakaan lastentarvikeliikkeissä ei kunnollisia lastenammeita löytynyt. Matkasängyt olivat jotenkin tosi "amerikkalaisia" kuten oheinen Gracon Travel lite. Näissä hankinnoissa pitänee siirtyä nettishoppaajaksi ja tilata pohjoiseurooppalaiseen makuun sopivampia tuotteita suoraan kotiovelle.

Onneksi Palo Altosta löytyi myös tuttua ruotsalaista laatua. Pistäydyimme paikallisessa Ikeassa ostamassa pikku-T:lle Antilop -syöttötuolin. Paikallinen Ikea-aamiainen sisälsi tietysti munia ja pekonia, mutta muuten oli tunnelma "just like home". Aseet tosin jouduimme jättämään kaupan ulkopuolelle...

Sisäänajoa

Loppukiri oli aikamoinen, mutta lopulta pääsimme onnellisesti lentokentälle ja vielä suunnitelluilla lennoilla San Franciscoon. Tämä eka viikko on kevyttä orientaatiovaihetta, jossa haemme koko porukalla rytmiä täkäläiseen elämiseen. Ensimmäinen rytminvaihdos tuli lentokentällä, jossa meidän oli pakko upgreidata auto pari luokkaa suuremmaksi, jotta laukut mahtuvat edes säällisesti sisään.

Ensimmäiset päivät vietimme Palo Altossa, joka vaikuttaa varsin mukavalta paikalta. Siitä varmasti myöhemmissä postauksissa lisää. Mulla alkaa opinnot helmikuun alussa, jolloin kaupunkia ja kampusta tulee ihmeteltyä taatusti enemmänkin.

Boardwalk-huvipuisto on pistänyt portit kiinni talveksi.

Suuntasimme orientaatioviikon päätteeksi rannikolle Santa Cruziin, mikä osoittautui nappivalinnaksi. Kelit ovat olleet poikkeuksellisen lämpimät, reilut parikymmentä celsiusta plussalla ja auringonpaiste lämmittävät kivasti. Matka taitettiin kiertotietä Highway 1:stä eli Pacific Coast Highwayta pitkin. Viime reissulla PCH oli suljettuna pensaspalojen vuoksi. Nyt tuli pätkä nähtyä, eivätkä kehut nyt ihan tyhjästä ole tulleet.

Santa Cruzissa surffikausi ei ilmeisesti ole päättynytkään. Meri oli mustanaan lautailijoita auringonlaskuun asti. Jos Palo Altossa tuntui, että jengi on vähän kiireistä bisnesporukkaa, niin Cruzissa ei moista ole havaittavissa. Paikalliset tuntuvat olevan hyvinkin kiireettömiä, hyvää fiilistä hakevia ja ulkoilma-aktiiviteettejä harrastavia. Surffaus, skeittaus ja fillarit. Ainakin kahta noista kolmesta pitää harrastaa tämän reissun aikana.

Laiturin alla pötkötteli Norpan serkkuja

Pikku-T on toistaiseksi ollut kauhean kiinnostunut melkein kaikesta näkemästään. Toisaalta on tullut todistettua vääräksi käsitys, ettei vauvoilla olisi jetlagia. Ainakin meidän jässikkä kärsi muutaman päivän aikamoisesta rytminvaihdoksesta. Yöllä oli hirvee mellastus eikä päikkäreiltä meinannut herätä millään. Nyt sekin alkaa helpottaa.

Huomenissa palaamme Palo Altoon ja tiistaina alkaa meitsin aherrus. Varsinaiseen vuokrakämppäämme pääsemme helmikuun alkupäivinä, toivottavasti motellikuolema ei korjaa ennen sitä.

Eka koti löytyi

Craigslist on hämmentävä konsepti. Palvelua ei ole turhaan kuorrutettu kauniilla ulkoasulla. Down-and-dirty-verkkopalvelu toimii. Ilmoituksetkin ovat kurantteja, viikkoa vanhempia ei löydy edes hakemalla.

Sitä kautta mekin saimme kämpän Palo Altosta. Pakettiin kuuluu kaksi makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta, pieni piha ja grilli. Ihan kuin amerikkalainen versio nykyisestä kodistamme.

Tokihan heti mestoille päästyämme pitää aloittaa loppukevään kämpän metsästys San Franciscosta. Pitää nyt kuitenkin hetki nauttia ennen seuraavan säädön aloittamista.

Pari viikkoa lähtöön

Homma toimii aina samalla tavalla. Aikaa tuntuu olevan ruhtinaallisesti käsillä, kunnes sitä ei ole. Nyt on lähtöön alle kaksi viikkoa eikä juuri mikään ole valmista.