Kotiäidin ehostusta

Olen viimeisen vuoden lähinnä keskittynyt pikku-T:n hyvinvointiin ja vaatteisiin ja viime aikoina on tuntunut siltä että olisi ehkä korkea aika vähän ehostaa äitiäkin ettei pääse totaalisesti rempalleen. Päiväunikävelyllä olen lähistöllä huomannut kivan kauneushoitolan ja katsastettuani arvostelut Yelpistä rohkaistuin varamaan ajan elämäni ensimmäiseen manikyyriin. Puolen tunnin käsittelyn jälkeen kynnet olivat siistit ja vaaleapunaiset eikä kynsinauhat enää repsottanut. Manikyyri maksoi 10 dollaria ja etukäteen mietityttänyt tippaaminekin sujui helposti maksamisen yhteydessä. Jälkikäteen ajateltuna oliko kolme dollaria tippiä kuitenkin liian vähän puolen tunnin työstä. Noilla hinnoilla ei työntekijän tuntipalkkakaan voi olla järin suuri.

Kohta Jassu on yhtä kaunis kun tämä talo

Operaatio uudet silmälasit on myöskin ollut ajatustyön alla viimeisen vuoden. Noin tasan vuosi sitten olin jättänyt nykyiset lasini lattialle ja Toge onnistui yöllä astumaan niiden päälle. Optikko epäilevästi väänsi lasejani takaisin muotoon ja suositteli uusien lasien hankintaa. En muka vauvakiireiltä ehtinyt hankkia uusia laseja Suomesta ja ajattelin että ostan ne sitten täältä. Nettishoppailusta innostuneena päätin kokeilla lasien tilausta netissä. Kehysten vertailu oli yllättävän hankalaa ja "lataa oma kuvasi ja sovita kehyksiä virtuaalisesti" -palvelut ei toimineet ihan aukottomasti. Lasien lopullinen hinta nousi 38 dollarista 77 dollariin (halvimmat linssit ei tietysti käyneet omille vahvuuksilleni ja päälle tuli käsittelykulut yms). Lopputulos oli kuitenkin melko onnistunut ja lasit toimitettiin parissa päivässä. 

Piilolinssien tilaus ei onnistunut yhtä mutkattomasti. Nettikaupan pitää lain mukaan vahvistaa asiakkaan resepti eli reseptistä pitää faxata kopio tai antaa lääkärin tiedot nettikaupalle. Yllättäen paperireseptiä ei tullut otettua mukaan ja jostain syystä nettikaupasta ei suostuttu ottamaan yhteyttä Suomeen Instrumentariumiin… Ihme homma.

East Coast osa 2: Empire state of mind

Itärannikkokiertueemme vei meidät Washington DC:stä New Yorkiin. Pääkaupungista jäi mieleen lähinnä monumentit, museot ja hyvin rauhallinen yöelämä. 

New York oli toista maata. Ainakaan Midtown ei tunnu nukkuvan koskaan. Hotellihuoneemme oli neljännessä kerroksessa, ikkunat kadulle päin ja paloasema sijaitsi muutaman talon päässä. Piipaa-autotkaan eivät nukkuneet; hälytysajoja oli useamman kerran yössä. 

Hotelli oli nimeltään Affinia Manhattan. Ikkunasta näkyi Madison Square Garden ja Penn Stationille käveli hetkessä. Parasta hotellissa oli pieni keittiöntapainen. Pikku-T:n kanssa matkustaessa mikroa ja tiskausmahdollisuutta arvostaa. 

Washington DC - NYC -välin kuljimme bussilla, tarkemmin sanottuna Megabussilla . Liput matkalle maksavat halvimmillaan dollarin, ja meidänkin suhteellisen lähellä lähtöpäivää ostetut liput olivat kympin. Ei paha hinta 4,5 tunnin bussimatkasta. Bussissa oli lisäksi ilmainen wlan-yhteys. 

Tosin hidastahan matkanteko on. Amtrakin junalla olisi päässyt noin kahteen ja puoleen tuntiin. Parin tunnin nipistys matka-ajasta olisi pompsauttanut hinnan 17-kertaiseksi.

New Yorkissa, tai siis Manhattanissa on hassua se, ettei se tunnu juurikaan muuttuvan. Kävimme Jassun kanssa kaupungissa viimeksi vuonna 2005 eikä kaupunki hirveän erilaiselta vaikuttanut. Edes Freedom Tower ei ollut hirveästi edistynyt viime näkemältä. Kaupunki on valmis, ja on ollut sitä jo kauan.

Juttelin asiasta vuokraisäntämme kanssa myös San Franciscoon palattuamme. He ovat entisiä newyorkilaisia, jotka ovat asuneet vuosia muualla. He olivat ehdottomasti samaa mieltä. Vaikka Manhattanilta olisi poissa vuosia, palatessa kaikki on ennallaan.

Tämänkertaisessa New York -reissussa ei onneksi tarvinnut juosta perusnähtävyyksien perässä. Ne oli hoidettu jo edellisellä käyntikerralla.

 Siispä aikaa riitti kuljeksia kiireettömästi mukavammissa kaupunginosissa. Ehkä hotellin sijainti Midtownissa oli pieni miinus. Vaikka Midtownista pääseekin nopeasti kaikkialle, ei alueella varsinaisesti ole mitään kiinnostavaa.

Vuokraisäntämme kehoitti tekemään New York -päiville tavoitteita, "ettemme vain päädy harhailemaan edestakaisin". Tätä yritimme noudattaa ja päädyimme harhailemaan edestakaisin vain osan ajasta. Eli ihan hyvä neuvo.

Pehmeää lunta Lake Tahoella

Kalifornian Sierra Nevadassa ja Lake Tahoella on ollut aivan huikea lumitalvi. Hiihtokeskukset pitävät hissit pyörimässä tänä keväänä ainakin kuukautta normaalia pidempään.

Päätimme hyödyntää tilanteen ja lähdimme maaliskuun lopussa Lake Tahoelle laskettelemaan. Viikonloppua edeltävät säätiedotteet lupasivat hyvää: lunta oli tullut 3-4 jalkaa ja luvassa oli vielä ainakin 60 tuumaa (jostain syystä lumiennusteessakin piti brassailla kahdella epästandardilla mittayksiköllä)

Vuokrasimme vain suomalaisille tarjolla olevan mökin South Lake Tahoelta ja lähdimme matkaan kurssikavereiden kanssa. TIesääennusteet lupailivat aikamoista myräkkää ja vielä perjantaina ennen lähtöä kävin hakemassa lumiketjut autoon. 

Lunta tulikin, mutta paikallisen Destian eli Caltransin auroja ja de-ice autoja kiersi summitteja sellaista tahtia, ettei ketjuille olisi välttämättä ollut tarvetta. Mutta ne olivat pakolliset, jos ei ajanut nelivedolla ja snow tireseilla.

Mutta asiaan. Lauantaina kävimme mäessä Kirkwoodissa ja sunnuntaina Squaw Valleyssa vanhoilla olympiarinteillä. Lonely Planetin uhkaama Sierra cement loisti poissaolollaan: lunta oli paljon ja se oli pehmeää. Mihinkään Utahilaiseen shamppanapuuteriin oli vielä matkaa, mutta putku on paskimmillaankin aika hyvää.

Lauantaina laskuhaluja meinasi viedä Kirkwoodin aika venäläinen suksivuokraamo, joka puuterirokkereita pyytäessä antoi harrastajatason rinnesukset, "kun ei muutakaan ollut". Takaaladattavat monot sentään lähti ilkeän mulkaisun jälkeen takaisin hyllyyn. 

Mutta kummasti hyvä lumi on hyvää lunta, vaikka laskisi huonommillakin varusteilla. Hymy tuli naamalle väkisin. Jassukin sai mäkiä alle, kun allekirjoittanut vahti Pikku-T:tä.

Tyytyväinen hiihtäjä

Sunnuntaina Squaw Valleyssä sain alle läskit putskurokkerit. Tulin melkein uskoon. Etenkin ihan huipulla puurajan yläpuolella heikossa näkyyydessä tuulen pakkaama "jännälumi" meni kuin leikkiä vaan. Ja parempi lumi oli vielä hauskempaa.

Kirkwood ja myös Squaw Valley sisältävät erittäin paljon inbounds-putskualueita. Sunnuntain myräkässä valitsin luonnollisesti hissin, jossa luki "Warning! No easy way down. Experts only!" Huipulla lumisateessa ja tuulessa ei nähnyt juuri mitään, mutta valitsin porukan, jota lähdin seuraamaan. Pitkähkön traversen jälkeen löytyi tuulensuojaa, puuraja ja paljon koskematonta lunta. 

Ei muuta kuin sukset alaspäin ja toisen käännöksen jälkeen kirpputori pystyyn. Kamoja keräillessäni opin ainakin, että sikäläiset kusuivat tilannetta pihamyyjäisiksi. Alkukankeuden jälkeen homma alkoi sujumaan ja hiihtopäivä oli lähellä täydellistä.

Vaikka molemmissa keskuksissa hissejä oli paljon suljettuna kovan tuulen vuoksi, laskemista löytyi ihan kivasti yhdeksi hiihtopäiväksi. Ja olisi sitä ollut useammankin päivän tarpeisiin. Hieno reissu.

East coast osa 1: Obamaa etsimässä

Lähdimme viikoksi haistelemaan uusia tuulia itärannikolle Washingtoniin ja New Yorkiin. Togella on reissussa virallistakin ohjelmaa, mutta minä ja pikku-T ollaan ihan vaan turisteina matkassa. 

Obaman koti.

Washington yllätti säiden puolesta. Ensimmäinen päivä oli hurja helle (84 fahrenheitia) ja onnistuin kunnon turistin tavoin polttamaan käteni auringossa. Seuraavana yönä iski suuri myrsky ja toinen päivä vietettiin noin 50:ssä fahrenheitissa ja tuulessa ja sateessa. Perusnähtävyydet tuli onneksi nähtyä jo maanantain helteissä. Vain Lincolnia kävimme tervehtimässä myrskypäivänä. 

Suurin osa perusnähtävyyksistä sijaitsee National Mallin alueella. Rakennukset ja muistomerkit on mahtipontisia. Toge oli sitä mieltä että niistä tulee mieleen jokin muu hallintomuoto kuin demokratia. Valkoista taloakin kävimme väijymässä edestä ja takaa, mutta emme nähneet Obamaa. Olisi kiva parannus jos Obama kävisi kerran viikossa vilkuttamassa kansalaisille ja turisteilla valkoisen talon parvekkeelta niin ei kuluisi turhaa aikaa aidan takana väijymiseen.

Rakkautta ja kirsikankukkia.

Matkamme sattui juuri kirsikan kukintoaikaan ja Cherry Blossom festival oli meneillään. Kukinto oli saavuttanut huippunsa hieman ennen meidän vierailua, mutta puut olivat yhä upeita. 

Cherry Blossom festival ja lukemattomat amerikkalaisturistit liemevät syitä siihen, miksi halpaa hotellia oli Washingtonista mahdoton löytää. 

Viimeisenä kolmantena päivänä kävimme pikku-T:n kanssa vielä pikaisella kieroksella Georgetownissa. Georgetownissa oli idyllisiä pikkutaloja ja M-kadulla paljon kauppoja. Alue oli selkeästi paljon turistiystävällisempi kun Washingtonin keskusta.

Seuraavana etappina New York!