Sininen talo on meidän |
Palo Altossa asuessa pikku-T tottui nukkumaan kahdet kahden tunnin päiväunensa ulkona. Nykyisessä asunnossa rattaita ei saa parkkeerattua takapihalle eikä niitä pysty raahamaan parvekkeelle. Pari kertaa on päiväunia otettu hirveän taistelun kanssa sisällä, mutta useimmiten on alistuttava ja työnnettävä pikkumiestä rattaissa ulkona. Onneksi sain vuokraisänniltä lainaksi San Franciscon pyöräilykartan, jonka avulla voi suunnitella reiteistä mahdollisimman vähämäkisiä.
Päiväunikävelyillä on tutustuttu tietysti lähiympäristön ruokakauppoihin. Täälläkin pienen matkan päässä Market Streetillä on Safeway, joka tosin on noin kolme kertaa isompi kuin Palo Altossa. Safewayta paremmin luomu- ja lähiruokatarpeet täyttävä Rainbow Groceries sijaitsee noin puolen tunnin kävelymatkan päässä Missionin kaupunginosassa. Rainbow Groceriesista saa oikeastaan kaikkea muuta paitsi liha- ja kalatuotteita. Se on myös ainoa kauppa, johon olen täällä ollessani eksynyt missä asiakas joutuu itse pakkaamaan ostoksensa kassiin. Lähimmät Whole Foods Marketit löytyvät Noe Valleysta ja Haightista. Lisäksi alueella on tietysti lukuisia pieniä ruokakauppoja. Vuokraisäntämme on luvannut kertoa missä löytyy alueen parhaat kaupat, joten kiinnostavista ruokakaupoista ehkä lisää myöhemmin.
Hieno punainen moottoripyörä Missionissa |
Tuo alla oleva läikkä ei varmastikaan ole öljyä. Ainakaan noin hieno italialainen tuskin vuotaa.
ReplyDelete