Twin Peaks revisited

Kirjoitin muutama viikko sitten epävirallisesta pyöräkilpailusta, jonka osallistujat menivät monenlaisella kalustolla kotimme ohi ylös twin peaksin huipulle ja takaisin alas. Vähän aikaa asiaa punnittuani (ja tehokkaiden mäkitreenien jälkeen) päätin kokeilla pätkää itsekin.

Alun perin ajattelin, ettei fiksin välityksillä jaksa hirveästi ylämäkiä jynssätä. Blogiin kommentoinut "Tomi" sai heitettyä riittävän haasteen yllytyshullulle, joten minun oli pakko aloittaa treenaaminen.

Vuokraisäntämme kertoi, että talomme 14. kadulla on rakennettu 1800-luvun lopulla niin korkealle, kun hevoset jaksoivat mäkeä nousta. Ylempänä olevat talot ovat nousseet paikalle myöhemmin. Tämä korttelin pätkä olikin hyvä aloitus varsinaiselle twin peaksin valloitukselle. Jos jaloissa on riittävästi jerkkua tämän pätkän nousemiselle, ei matkan teko hyydy voiman puutteeseen.

Ihan aluksi ei ollut toivoakaan, mutta muutaman päivän jälkeen pätkä nousikin ihan nätisti. Mutta vaikka reidet olivatkin vahvat ja paksut kuin tukit, eivät hapenotto ja pumppu olleet ihan samalla tasolla. Fillarin välitykset ovat tehty tasaisella leppoisaan autojen kanssa kilpailuun, ei varsinaisesti tappavan pitkien ylämäkien taittamiseen.

Viime viikolla päätin, että treenit saavat riittää, Twin Peaks kutsuu. Ja huipulle mentiin, niin että heilahti. Tosin ei ihan yhtä soittoa. Välillä silmissä pimeni ja välillä näkyi vain punaista. Taukoja täytyi pitää pari kappaletta matkan aikana.

Mäen päällä oli aika voittajaolo. Samaa siivua ajeli useampikin kaveri kevyillä maantiepyörillä ylämäkivälityksillä. Fiksi-toge jynssäsi pitkillä välityksillä pari kertaa ohi ja maantiepojat menivät jälleen ohi, kun haukoin happea tien sivussa. Lopulta olimme ylhäällä noin samoihin aikoihin. Maisemat ovat selvästi parempia, kun niitä on noussut katsomaan omin voimin.

Alas päin ajoin kukkulan toista puolta. Sieltä löytyi erittäin mukava vuoristotie muutamalla serpentiinimutkalla. Viimeistään mäen alapäässä aloin olla tyytyväinen siihen, että fillarissani on amatöörityyliin jarrut. Pelkillä hapoilla olevilla reisillä hidastamalla reissu olisi loppunut aika nopeasti penkkaan, seinään tai auton alle.

Loppujen lopuksi mäen nouseminen oli aika kivaa ja hapenottotreeninä erinomainen. Tästä tullee säännöllinen tapa loppureissulle.